"This is the end!" on päätös teksti tälle minun matkalleni. Koko matkka on ollut todella opetavainen ja mielenkiintonen kokemus kokonaisuutenaan. Nytkun tarkaan mietin kysymyksiä jotka on tullut monta kertaa täsää parin viikon aikana vastaan. "Mitä eroa huomaan ennen ja jälkeen matkan itsesäsi?" No lähinä huomaan että reisun myöttä tuli enemmän rohkeutta, oma aloteisuuta ja englanin taito kehityi huomatavasti mitä lähtiessä. Luonteesa en huomannut hirveää muutosta mutta kyllä muutos siinäkin tapahtui tulin enemän avoimemaksi ja iloisemaksi persoonaksi. "mitä opit matkalla?" ÖÖ no sielähän opis paljon kaiken laista mutta kultuuria ja vähän kieltä opisin eniten ja tietenkin asioita itsestäni ja omia rajojani ja erinlaisa kultuuri tapoja syömätavat jne. "Huomasinko kultuuri eroja?" Juu huomasin aika paljonkin erinlaisia eroja esim kasvatus tapa on erinlainen se on jäykempi mutta silti ei liian jäykkä että se oli pikeminkin semonen huolehtivainen ja jämäkkä ei liikaa vapauksia muttei myöskään liikaa sääntöjä. Ruokailu tavat oli erinlaisia sielä sytöiin paljon kalaa ja perunaa ja ihmiset kävi enemmän ulkona syömässä. Eikä kaupoissa ollut ruuat ja vaateet ja muut tavarat samassa kaupassa et ne oli omisssa kaupoissaan eikä ruoka kaupoissa ollut mitään valmis ruokia tai olihan niitä sieläkin mut ei mitään esim roiskeläpiä tai kolmiovoileipiä sun muuta et siel valmistetiin ite alusta asti paljon ruokia tai sit käytiin ulkona syömässä. "tekisitkö jotakin toisin?" Tekisinkö jotaan toisin öö... olisin enemän avoimmempi ja osalistunu kaikiin mahdolisiin juttuihin enemän ja olisin tutustunu muihin paremin. "Mitä meinaat tehdä tästä eteenpäin?" meinaan käydä tekstiili artesaani kouluni Loimaalla lopuun ja senjälkeen katson mitä tulee vastaan. Tossa nyt on muutamia kysymyksiä joihin olen törmäillyt ja olen niihin vastailut tässä nyt uudestaan. En aijo täät blogia sulkea että seuraavat ihmiset saavat lukea reisuani vielä ja seuraavat vapaa ehtois työn tekiät voivat lukea mitä mahdolisuuksia sielä on en tosin tehnyt kaikea mahdolista mutta sen minkä halusin tein. Ja jos on jotaan kysymyksiä niitä saa laitaa vastailen niihin kaikiin. Haluan reisusta vielä sanoa sen verran että suositelen reisua lämpimästi kaikille jotka on lastenhoitamisesta kiinostunut ja on valmsi menemään ulkomaille vapaaehtois työhön! Kiitos kaikille lukioille jotka olette matkani aikana tätä ovat lukeneet toivotavasti olette tykännyt lukea blogian. Tahdon myös kiitää kaikia jotka olette minua tsempanut ja tukenut matkalani netin kautta iso kiitos siitä. Seuraavaksi ajjon tehdä elokuva arvostelu blogin sitä voi myöskin alkaa seuraamaan. S.H elokuva arvostelu. Voitte siten käydä sieltä lukemassa elokuva arvosteluitani. Blogia on luetavissa 26.8.2014 alkaen tervetulo lukemaan! Ja vielä keran suuret kiitosket lukioileni :)
tiistai 22. heinäkuuta 2014
La-Su 19.7.-20.7.2014
Viikon loppu meni oikeestaan aika kivasti uuden kissani kanssa ja kaverin kanssa katotiin elokuvia ja tv-sarjoja koko viikon lopunajan tätikin kävi kylässä eipä mitään erikoista.
lauantai 19. heinäkuuta 2014
pe-la-su-ma-ti-ke-to -pe 10.7-11.7-12.7-13.7-14.7.-15.7-18.7.2014
Perjantaina tai oikeestaan koko viikon lopuna ei tapahtunut mitään erikoista maanantaina odotelin inolla tiistain kirja haastatelua joka siten tiistaina sujui aika hyvin tuli ihan julkis olo kun otetiin niin paljon kuvia ja puolen tunin haastatelu silaseen voisi totua. No hastatelun ja kuvauksienj älkeen olin vielä tunnin kisälissä vanhoisa työ tiloisa sitten meninkin takaisin kotiin loimaalle ja sain uuden lapsenikin (Kissa) samana päivänä ilemallavaan Seuraavana päviänä menin kaverinluokse katelemaan elokuvia koko päiväksi ja perjantaina menin kaverin työpaikalle humpilasa käymään ja sieltä menin hänen tykö taas katomaan elokuvia.
torstai 10. heinäkuuta 2014
Ti-Ke-To. 8.7.-9.7.-10.7.2014
On taas viikko mennyt todela nopeasti. Tiistaina kävin moikaamassa kaveria Ja käytiink atomassa tää uus Malefisent /Pahatar oli kyllä ehdotomasti tän vuoden paras elokuva. Keskiviikkona olin siten hoitamassa paperiasioita ja lehti haastatelua nyt siten ei tullut knu ei lehti toimitaja ilmantunut paikalle mutta pidin pieni muotosen esitelyn tästä matkastani paljon tosin jäi kertomatta. Mutt ei se mitään blogia seuraneet tietävät melkeen kaiken tapahtuneet. Torstain kävin morjestamassa sukulaisia oli heitäkin kiva nähdä pitkästä aikaan
maanantai 7. heinäkuuta 2014
La-Su-Ma. 5.7.-6.7.-7.7.2014
viikon loppu meni ihan hyvin kissat oli viikon hoidossa ja sunnuntaina käytiin kissojen omistajankanssa ikeasa ja elokuvissa oli oikeen kivaa. Tulin myös sunnuntaina tänne Lietoon hoitaman asioita ja tänään oltiin sitten käymässä ostoksilla ja nyt vaan löhöilen ja odotan huomista et pääsen moikaa kaveria Turkuun
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Ke-to-pe. 2.7.-3.7.-4.7.2014
Keskiviikkona Sain lapseni hoitooon (Kissat). Veli onj äänyt viikoksi mun luokse kunes menen Lietoon hoitamaan asioita esim Lehti hastatelua jota voi lukea Turun sanomista. Sen jälkeen on matka opas kirjaseen haastatelu. Mutta kuitenkin. Veli oli jäänyt mun luokseni ja käytiin sitten kaupungilla kävelemässä ja ostoksilla oli ihana pitkästä aikaa kävelä kaupungilla ja kierelä tutuissa kaupoissa kaupat on niin erin laisia suomessa kun portugalissa sielä ei ollu vaateet ja ruoka samassa kaupassa. Torstaina olin Kotona ja veljenkanssa käytiin uudestaan kaupungilla ja pelailtiin. Pitkästä aikaa pääsin pelamaan ja oli ihan kivaa Kaveri kävi kylässä ennenku lähti ilta töihin. Perjantai sitten vaihdetiin tv-taso vähän hienompaan ja täti tuli serkun kanssa käymään ja toi jätesäkilisen vaateita katotavaksi et mitä halutaan niistä puolet ei mahtunu veljelle mutta nekin vaateet mahtus mulle hyvin illalla siten katotiin elokuvia ja käveri tuli käymään ennen ku lähti yö vuoroon mutta päätin mennä kaverin mukaan yö vuoroon ihan vaan huvin vuoksi katelee kumoset tilat siel on jota tietäisin et misä on mikäkin paikka ja muutenkni syömään.
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Maanantai -Tiistia 30.6.-1.7.2014
Maanantai... aamulla olin ihan inoissani mutta silti vähän paljon huolisani matkalukun painorajoista mut töissä meni oikeestaan oikeen hyvin ja työpäivän jälkeen hyvästelin työ kaverit ja otetiin yhteiskuvia monta ja lapsistakin tuli otetua muutaman kuva. Sit mentiin takasin asuntoon viimisenkerran ja otin asunosta muutamai kuvia ja sitten sit Manuel haki mut lentokentälle siinä matkalla keskusteltiin matkan tapahtuneista ja fiiliksestä lähtee kotiin no olin aika inoissani koko matkana ajan lentokentällä olin ihan paniikissa ku Manuel puhus sen laukuun otajan kanssa portugalia ja katosin vieres kauhuisani et mitä nyt tapahtuu no sit siiretiin yhestä laukusta kaiki tavarat matkalaukuun ja kauhee änkeeminen mut hyvin se meni sit hyvästelin Manuelin ja lähdin tuliia kohti ja läpi pääsin ilman mitään ongelmaa. Lentokone oli puoltuntii myöhäsä mut ei se mitään ku mentiin lentokoneeseen me ei menty suoraan lentokoneeseen vaan alas ja siitä busiin ja se vei lentokoneelle ja rapusia pitkin käveltiin lentokoneeseen aika kivaa. Lento meni aika hyvin saatiin kunon lounas siinä sitten ja nukusin lenon aikana 2 tuntii tai pikeminkin torkusin. Tiistain puolella viiden ajoissa lentokoneen laskeudutua menin lauman mukana sitten etimään lauku paikaa ja seurasin portugalilaista naista joka istus mun vieressä lentokoneessa ja oltiin lenon aikana puhuttu paljon ja sittten käveltiin ympäri helsingin lentokentää ja sit käveltiin toiseen päähän ja sit takas ykös terminaaliin ja sieltä ne laukut sitten tuli vastaan. Hyvästelin sen portugalilaisen naisen ja täti ja veli oli vastassa siinä suu vaahdossa inoissani kerroin kaikia tapahtumia en tosin kaikea mut suurimmat matkalla kotiin. Kotona aloin kaipaamaan takasin Portugaliin.
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Launtai- Sununtai. 28.6-29.6.2014
Lauantaina olin väähn kävelemässä viimesemän kerran ja pakasin matkalaukun valmiiksi oli siinä siten pieni huoli että mahtaakohan nyt laukujen luku määrä ja paino olla aivan liian iso mut toivotaan että ei oo. Sununtaina. täsä on netti reistailu paheman kerran muta ei silä väliä enää oo. jänittäny ihan sikana huomista ja hermoilu laukun painojenkanssa toivotavasti ei se tiety raja ylity. Huomenna onkin sitten jo maanantai ja lentokone odotaa illalla jänitää ihan hirveesti löydänkö oikeen terminaalin muuten ei jänitä ainakaan vielä huomenna lentokentällä voi jänittää.
<3 returning home the joy and sadness of leaving <3
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Perjantai 27.6.2014
Perjantai aamu netti ei kunolla toiminu meni jatkuvasti poikki mutta ei se mitään tänään oli viimeinen portukalin kielen tunti ja mentiin opetajan kanssa ulos opiskelemaan ja tunti meni oikeen hyvin tunnin jälkeen pitkät hyvästit ja oli todella haikee fiilis rinassa ja tais mutaman kyynelkin tulla. Jään kyllä kaipaamaan todella paljno kielen opetajaa hän on niin mukava ja rento opetaja. Mutta kuitenkni enää kolme päivää ja olen taas kotona. Olen hyvin inoisani kotiin pääsystä mutta samalla todella surulinen.
La-Su-Ma-Ti-Ke-To-21.6-22.6-23.6-24.6-25.6-26.6.2014
Viikon loppu meni aika nopia. Lauantaina oli Bolargan läksiäisjuhlat illalla mutta sitä ennen olin kävelemässä ympäri penicheä ja näin paljon kauniita maisemia ja rakenuksia. ja kasveja kuten alla kuvassa tomonen kaunis kaktus ruusu oikeaa nimeä en tiedä mut on nätti. Kun tulin kymenen aikaan ilalla takasin asunon luokse ja muut oli justiin lähdössä Bolargan läksiäis juhlini joten kävin äkii vaihtamassa vaateet ja taas menoksi. Ilta oli oikeen mukava ja tuli todella haikee olo ku en enää nää Bolargaa mut aina voin puhua fb-n kautta. Sununtai meni nopeasti ohi samaten loputki päivät tästä viimisestä viikosta on menny nopeesti ohitse olen saanut suomesta paljon hyviä ja fantastisia uutisia. Odotan inolla kotiinpääsyä jota nään kaiki rakaat ihmiset ja rakaat ystävät joita on jo kova ikävä. Torstaina oli viiminen viralinen työ päivä mutta meen vielä maanantaina töihin ja otan muutaman ryhmä kuvan ihmisistä.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
La-Su-Ma-Ti Ke-To-Pe 14.6-15.6-16.6-17.6-18.6-19.6-20.6.2014
Taas on meny kokonainen viikko ku muistan päivitää tätä blogia enää 9 päivää viimeisiä päiviä viedään. Viikon loppu meni oikeen hyvin ei tapahtunut mitään erityistä oleskelin huoneesani jä kävin sununtaina kävelemässä ympäriinsä. Maanantai työ päivä alko ihan normisti aamukahvin kautta töihin päivä meni ylätävän nopeesti eikä lapsetkaan ollu yhtään ilkeitä. Päivän pääteeksi Ann-mari autoi minua kertomaan ohjaajille että otan 6 vapaa päivää jonka seurauksena menen vasta kahdeskymenes kuudes päivä töihin joka onkin viralisesti viimeinen työ päivä toivotavasti en itke kauheasti. Tiistai meni nopeasti niinkuin koko viikko meni ylätävän nopeasti ja toivotavasti viikon lopukin menisi nopeasti. keskiviikkona olin vähän kävelemässä kävelin jonekiin jonne en ollut koskaan mennyt ja löysin paljon kauniita paikoja ja unpikujia löysin valtavasti mutta oli ihan kivaa kävellä yksikseen täälä ja hoilata musikin tahdisa nuotin vierestä täytäkurkua. torstaina olin taas huoneeseen telkeytyneenä. perjantaina tein portugalin kielen tunteja varten läksyt valmiiksi ja kirjotin portugaliksi tarinan mikä piti kirjotaa ja tietenkin jätän kaiken viimetipaan. laitan tarinan tähän siten tekstien lopuksi niin ne jotka haluavat voivat sen lukea ite tykästyin omaan tarinaani. Päivä meni oikeen mukavasti ilalla Ann.mari ja Ina oli tehnyt ruokaa ja pyysivät minua siten sine syömään ja ruoka oli oikein hyvää.
Pieni linntu.
olipa kerran linnunpoikanen jonka äitilintu oli ilkeä ja ankara. linnun poikanen itki monta
kertaa. mutta häntä lohdutti se että jonain päivänä hän pääsisi pois. Kun linnun poika
saavutti teini iän hän vihdoin lähti pesästä hänen lentonsa ei ollut yhtään hyvä. Hän ei tahtonut millään oppia mitään mutta hän oppi pikku hiljaa. Hän rakensi oman pesän ja sai uusia ystäviä jotka tukivat häntä. mutta hän pääti kokeilla suurta haasteta joka hänelle oli koskaan tullut vastaan. Hän pääti lähteä kauas kauas omasta kodistaan toiseen maahan vähäksi aikaa katsomaan pärjäisikö hän tällä matkalla. Matka oli pitkä muta hauska ystävän seurassa. Hän pääsi perille häntä väsytti mutta hän oli innoisaan kaikesta uudesta ja iloinen pästesään perille. Kuukaudet vierivät ja linun poikanen kasvoi nuoreksi aikuiseksi matkansa myötä. Hän sai uusia ystäviä ja kohtasi haasteita joista hänen oli selviydyttävä. kun linun tuli aika lentää takaisin kotiin hän oli innoisaan päästäkseen takaisin kotiin muta samalla surulinen koska hän ei ehkä näkisi uusia ystäviä enää. mutta hän toivoi ja uskoi että hän näkee kaikki vielä. Niinpä lintu lähti lentämään kohti kotia muistellen ihania hetkiä joita oli kokenut
Loppu
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Ma,Ti,Ke,To,Pe. 9.6.- 10.6.- 11.6.- 12.6.- 13.6.- 14.6.2014
On taas menny monta päviää ilman et on kirjotanu jotenkini se vaan on tässä kaiken sekamelskan keskellä unohtunu muta korjataan asia.
Maanantaista lähetään liikenteeseen. Maanantiana ei oikeestan kauheest mitän erikoista tapahtunutkaan. Lapset oli aika vilejä taas mutta ei niin vilejä ku viime viikolla. Tiistaina oli mahtava päivä ei ollu töitä joten me lähdetiin koko porukka portugalin yhdelle kuuluisalle saarelle nimeltään Berlenga! lempi nimeltään pinki saari tulee pinkien kivien takia tai ei ne niin kauheen pinkejä ollu mut oli niissä kieltämättä pinki vivahde. No matka alko aamulla aikasin yhdeksän aikaana ja siitä siten laivalla lähdetin pinkiä saarta kohti matka oli kiva kun laiva keikui alloissa se oli huipu kivaa. Saarella otetiin paljon kuvia ja käveltiin pitkä jyrkähkö mäki ylöspäin ja kateltiin maisemia ja juteltiin ja nauretini koko päivä paljon naurua. pästin näkemään alla kvuassa olevaa linaketta se oli kaunis. Sen jälkeen syötini ja mentiin veneellä tutustumaan saaren luoliin laivan ohjaaja kertoi luolien tarinoita mutta Fernanda käänsi sen englaniski. Sen jälkeen mentiin rannalle muut meni uimaan itte otin aurinkoa ranalla ja onistuin palamaan lantiosta ylöspäin no ei siinä mitään päivä olii hauska ja oikeen kiva kaikin puolin. Keskiviikko meni asunossa kaiki paikat polteli ja satus palaneista kohdista etten voinu töihin mennä kävelin ku ropotti mut päivä meni ihan hyvin tai niin hyvin ku palaneena vaan voi mennä istuin koneella koko päivän mihinkään liikumatta. Torstai meni samalla tavalla ku keskiviikko ja keskiviikko ja torstai välisenä yönä en saanu nukutua oleknaan ku rinta pisteli ja kihelmöi koko yön ja se valvoti koko yön joten jäi ne yö unet välistä muta ei se mitään. Perjantai oli portugalin kielen tunit ja oli aika mukavaa taas ja saatiien Fernandankanssa syödä kakuja olivat oikeen hyviä, tunnin jälkeen kävin lidlisä ja on oikeestaan aika ihmeisäni ettei täälä oo mitänä valmis ruokaa niinku esim kolmio voi leipää tia roiskeläpää sun muuta mut ilmesesti täälä arvostetaan ite tekemisät niin paljon Loppu päivä menikin hyvin.
torstai 12. kesäkuuta 2014
pe-la-su 6.6.-7.6.-.2014
On taas menyt paljon aikaa kun olen kirjoitanut viikon loput ovat aina niin kamalan tylsiä etä tekisi mieli kokonaan jätää kirjoitamatta ku ei niisä koskaan mitään jänää tapahdu nähtävämin. Mutta kuitenkni perjantai no portugalin kielen tunti meni hyvin niinkuin aina tai sine päin oikeestaan no joka tapauksesa koko päivä meni hyvin. lauantai ja sununtaitkin menivät hyvin shobailen ja niin edespäin. Olen nin valmis tulemaan takaisin suomeen täälä on todella kivaa ja olen kiitolinen reisusta mutta kotona odotaa paljon tehtävää ja sukulaiset kaipaavat ja kaverit kaipaavat jotka lisäävät koti ikävään
perjantai 6. kesäkuuta 2014
Ma-ti-ke-to 2,6,-3,6,-4,6,-5,6,2014
Tästä tulee pitkä ploggi merkintä mutta toivotavasti jaksate lukea paljon on luvassa! Alotetaan kuitenkin maanantaista joloin arki alkoi tietysti aamukahvinkauta töihin niinkun kaiki aamut. No maanantaina oli joku lasten päivä juhlat ku täälä vietetään jotaan lastenpäivää. Lapset maalas paikan muureille ja tuli ihan kivoja maluksia lasten maaluksiksi oli tosi ihanan näkösiä voin laitaa joku päivä paremin kaikia kuvia mitä on jäänyt laitamatta muta keskitytään taas tähän päivä järjestykseen..! No päivä meni joka tapauksesa hyvin ja hauskasti iltapäivällä vanhemat lapset oli josaan ja mutuaman oli luokasaan ja neleiki tomosila palasilla (kuva) ja ne rakensi kaikia ihme putkiloita ja möykykasoja olin sit silai mikä ihme toi on ?? ja mä sit päätin et näytän lapsile et niistä voi tehä jotaan luovaa esim pienen tuolin ja lapset ol iihan sileen vau kattokaa mitä Samuel teki ja näyti sitä sit ohjaajileki ja neki oli sit silai hieno vau ja ne sit sanos mul jotaan minkä uskon tarkotavan ettei ketän oo tehny tolasta taiteelista noista vaan jotaan muuta vihjaten epätaiteeseen. no lopu päivä meni hienosti hypätään seuraavaan päivään. Tiistai aamu normi. töissä meni aika nopeesti oli kylä 3v lapsilla taas nn hauskaa kiusata toisiaan et oisin halunu sitoo kaiki eri nurkiin ja ottaa nokoset josaan kaapissa. No loppu päivä töiten jälkeen sujui hyvin mutenkin koko päivä oli yhtä hymyä koska oli mun syntärit ja täytin siten 19v olin aika ilonen ja ilalla olin huoneesani toivoin ettei kukaan muista koko asiaa ja täälä siten nää ihmiset muisti ja Ann-mari ja sen kaveri luxenpurkista tekivät suklaa kuivakakun ja pystytäny siihen 19 kyntilää tulivat siten ilalla hakemaan mut olkariin ja olin ihmeisäni et miks mun nyt pitää tulla olohuoneeseen ja miks Ann-maril oli kuoleman vakava ilme ja ajatelin et asia koskee siivous listaa koska siinä on ollu häikää se ei oo toiminu joten ajatelin et asia koskee sitä olkariin päästyäni huomaisn kaiki ihmiset ja siitku ne huus häppy birthday ja tajusin siten et ei kyse olu siivouslistasta vaan mun syntäreistä ja sit he oti sen kuivakakun mun nokan eteen 19 kyntilää palaen ja alko laulaa hyvää syntymä päivä laulua englaniski ja olin puoliks nolona ajatelesani siivouslistaa toisten laulaessa mule syntäri laulua ja puoliks ihan onneisani laulun loputua puhalsin kyntilät ja sit syötiinki kakua ja ovesta lapsis kaksi ihmistä lisää eri aikoina mut aika peräkäin ja olin ihan hämiläni et 8 ihmistä tuli vietämään mun syntymäpäivää! ajatelin aluksi ettei ketään tuu ja voin menä aikasin nukumaan mut ei kyl sieltä siten tulikin ihmisiä juhlimaan siinä he siten oli ostanu pinago lada ainekset ja tehtiin sitä siten se ei kylä onistunu mut ei se kauheen pahaakaan ollu ja oli hauskaa. Keskiviikko meni oikeestaan kans aika hyvin ja torstai mhh tänään ei ollu niinkän kauheen hyvä päivä lapset oli ilkeitä ja ilmassa lejaili jotaan valkosia pikusen pikusen pikusia perhosia luulin joksikin siitepöly paloiksi mut ne oliki pikusia perhosia ja hämähäkejä oli joka paikassa mikä sai mut ihan sekasin en pidä hämähäkeistä yhtään. no päivä meni muuten hyvin mut ruokailussa yks 3v lapsista heiti sopat mun pääleni se ei ollu kauheen kivaa suutusin pikasen paljon siitä mut hilitsin itten nopeesti ja kävin vaihtamassa vaateet ja homma jatkuus taas normaalisti. Vaikka joutusinki menemään sillä työ kaavula kotiin asti ku ei ollu muita vaateita.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Lauantia-sununtai 31,5,-1,3,2014
Viikon lopu meni aika nopeesti eikä ollu mitään erikoistakaan oikeestaan. Lauantaina oli kuitenkni pieni krapula pipaloiten jäljiltä mut ei siinä mitään päivä meni hauskasti kirjotelen kaverille nauroin niin paljon et nää kämpikset varmaan mieti et mikä ihme toi tyypi oikeesti on ku nauraa yksinään jatkuvasti. Sunnuntaina rupesin mietii et mitäköhän nää mustat pläntit täälä mun uhoneen seinillä oikeen on ja keroin asiasta Ann-marille ja se sit sanos et se on ihan hometta ja mä sit vaan totesin että kiva mä oon asuun kohta kolme kuukauta homeisessa huoneessa onko ihme jos oon koko ajan kipee!!
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Torstai-Perjantai 29,5.-30,5,2014
Torstai aamu alko normaalisti aamukahvin kautta töihin. Töissä meni oikeen hyvin lapeset oli kiltisti tai ainakin puolet päivästä. Töiten jälkeen suoraan asuntolaan kaupan kautta ja lopu päivä menikin siten huoneeseen telkeytyneenä. Perjantaina nukuin pitkään ja menin siten neljäksi portugalinkielentunile ja sielä meni hauskasti opetaja oli taas hulvatoman hauska niinkuin aina. Senjälkeen olin telkeytyneeenä huonesani iltaan asit ja sieltä siten tultiin pyytämään palehan ja minähän menin ja oli kylä aivan hulvatoman hauskaat juhlat taas. Tapasin kaks suomalaistakin ja jutelin niitenkansa vähän aikaa ja oli kiva jutela pitkästäaikaa suomea. no menin siten takaisin asuntoon ku pipalot lopu ja oltiin pyöräilty takasin penichen ja kello oli suomesa oisko olu jotaan 7 ku oltiin 5 portugalinaikaan taakasin meni pikasen myöhäseksi pipalot muta ei haitaa yhtään oli aivan sika hauskaa.
torstai 29. toukokuuta 2014
Tiistai-Keskiviikko 27-28.5.2014
Tiistaina ei mitään erikoista tapahtunukaan. Noormaali aamu kahvinkautta töihin ja tapasin siinä siten kämpiksen äidin ja näyti kamalan tutulta ihanku olisin nähny aijeminkin mutta se siitä. Töissä meni aika nopeesti aamulla lapset oli aivan mahdotomia koko ajan sai ola torumassa jotakuta ja yks laps sit alko potkimaan ja läpsimään taas ja tälkertaaa se puri mua käteen ja siin vaihees ponpas nostin kunola ilmaan ja vein nurkaan ja torusin englaniksi ja siinä sivussa katsonu ohjaaja tuli siten torumaan bortukaliksi ja huomasin et täälä ei oo nurkaan pistämis arestia. lopu päivä meni vanhempien lastenkanssa oikeen ratoisasti. työ päivän jälkeen menin asuntolaan ja täsä näin ilalla siten tietokone tipus latialle suoraan laaturi osuus edellä ja nyt siten virta osio on rikki ja pieni kikailu että saan virrat pidetyä ja toivon et voin kikaila tän koneen kanssa 33 päivää jota saan tän taas korjatavaksi että jos ei joka päiväistä bloggi merkintää tule niin tiedätepähän että kone on samunut portugalin olo ajakseni.
tiistai 27. toukokuuta 2014
Maanantai 26,5,2014
Aamu alko normaalisti aamukahvin kautta töihin. töissä aika meni todela nopeesti ja lapset oli kyllä vähän hankalia. Yks lapsista pudoti jopa sopansa latialle. Nomuta muuten päivä meni oikeen leposasti kylki tosin vähän rajoti liikumista kun se satus mutta eisiinä mitänä huomenna meen lääkäriin näytämään sitä ja toivon et ei oo mitään vakavaa enmäkyl usko et on mitään vakavaa jos olis jotaan vakava se varmana satuis enemän ja rajotais enemän tekemistä mut sen näkee huomenna.
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Lauantai-sununtai 14.5.-25.5.2014
Viikon loppu on menny aika rauhalisesti. ei viikon lopuna edes tapahtunu mitään erikosita koska istuin sisällä neljän seinän siällä ja koitan parantuu ja ootan inoisani viimisen viikon alkua siten on enää kuukausi että pääsen takasin suomeen.On ollut aikaa mietii ihmisille tuliaisia ja tehdä niistä listaa ja lukea kirjaa eteenpäni kohta lopussa.
perjantai 23. toukokuuta 2014
Torstai-perjantai 22-23.5.2014
Torstaista alotelaan jaa a mitäs kaikee silon taphtukaan. No normaalisti aamu kahvin kautta töihin lapset oli ylätävän helpoja tälä kertaa ja aika ihan suhahti ohi. aamula kuitenkin tapahtui. Sielä on semonen pikuinen söpö kolmevuotias tyttö. Toinen laps alko häntä sit kiusata ja hän kipitti mun luokse ja halus kauheesti syliin enkä sit heti tajunu sitä ja tajusin mitä oli tapahtumassa vastaku tämä piku tyttö alko kiivetä mun vaateita pitkin syliin ja katosin lumoutuneena ku se pikunen kiipes ylös sillä on käsisän ihan valtavasti voimaa niin pieneksi ihmiseksi. Loppu päivä meni aika nopeesti ja ilman ongelmia. Asuntoon päästyäni en oikeen tehny mitän erikoista paitsi kävin kurkaamassa penichen Lidlin ihan tavalinen senjälkeen kävin 3 muussa kaupassa ja yhdestäkään neljästä kaupasta ei löytyny mitään pika ruokaa niinku esim roiskeläppä tai kolmiovoileipää ei mitään joten olin pikasen ihmeissäni täälä todella arvostetaan itte tekemää ruokaa. tänään ei oikeen mitään ole tapahtunu olen vaan istunu asunossa ja koitanu olla putoamatta koti ikävään. Päivällä kävin portugalin kielen tunilla ja oli taas kerran niin hauska tunti että ei huhuu portugalin kielen opetaja on valan mainio jos Suomessa olis yhtä mukavia Engalin kielen opetajia varmasti monet opis helpomin Englantia tosin musta tuntuu etten oo opinu mitään portugalin kielellä mut toisaalta oon opinu aika paljon.
torstai 22. toukokuuta 2014
Ma-ti-ke 19-20-21.5.2014
kaikina aamuina normaali aamukahvinakutta töihin. maanantaina ei oikeen tapahtunu mitään erikoista paitsi kylki oli kipee no ajatelin seen menevän vaan ohi mut ei no tiistiana sama alotus ja kylki oli edeleen kipeempi ku maanantaina no tiistaina lapset oli todella viellejä ja oli koko ajan toistensa kipussa ja uloskaan ei voinu niitä päästää ku sato kaatamala ja töistä lähdetyäni olin ihan lit märkä ku päsni takasin asunton no keksiviiko eli tänään kylki on ollu todella kipeä ja satanu koko päviän yhdes vaihees tuli jopa rakeita joita olin todella ihmeissäni en tieny et muisakin maissa ku suomen lhäetyvillä tule rakeita en uskonu et näin alhaalla voi tulla rakeita. Lapset oli koko päivän ihan mahotomia yks laps pääti et hei minähän päätän lyödä ja töniä muita koko aamupäivän ja viedä niiten lelut ja tietenkin pitää ola kauhee drama mamma ja alko parkuaman ku sile saarnatiin no ei siinä mitänä ruokailu oli yhtä katastrofii ekaksi yks lapsista kaataa keitot kaiki pääleen ja toiset pitää syötää et ne söi jotaan ja sit koko ajan se käsi meni sinne ruokaan ja mä katon siinä silai ei jumankauta miten tejät sa lopetamaan ton kädenkauta syömisen. no ei siinä mitään meen siitä sitten iltapäiväksi vanhempien lasten luokse ja sielä on ihan hyvä meininki koko sen kakstuntia se yks laps väritti muutamaa pientä kuvaa eikä saanu siltikään valmiiksi se vaan haaveilli eikä kuunelu ketään mut siku joku vähän peleili samas pöydäs ni eiks tämä tee perässä ja matki , lopulta yks valvojista laito sen sivuun tekemään eikä siltikään saanu valmiiksi. no siten kelo läheni neljää ja oli välipala aika sieltä vasta hauska tapaturma reaktio käynistys luokan ilkein lapsi juoksi ruokasaliin ja ruoka sali oli tietenkni kaakelia ja tämä juokseee sine ja liukastuu ja päähän tuli kauheen syvän näkönen haava ja verta tuli vaika kuinka ja siitä siten valvojat lähti viemään sairaallaan ja loput lapset käynisti kauheen juoruamis reaktion ja kaikilla kauhee työ saada lapset hiljaseksi ja minä siten kajautan ilmoille kovaan äänen suomeksi että eise nyt niin iso homma ollu piku tippa verta eise siihen kuole ja kaikki katos mua silai mitä sä äsken oiken sanoit me ei nyt ihan ymäretty. Sanon siten englaniksi valvojille että nyt olis aika laitaa lapset kuriin ja ymärsivät vinkin ja alkovat siten ojentaman lapsia takasin syömään ja vähän aikaa meni hyvin kunes yks luokan lapsista kaato muronsa pöydälle ja syyti toista lastaa siitä vaikka se ei sitä tehnyt. koti matkalla kastuin vähän muta ei se mitään. Pitää varmaan joku lääkäri aika varata tän yskän ja kyljen takia.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Perjantai-lauantai-sununtai 16-17-18.5.2014
Perjantai aamu alko normaaliin tapaan löhöillen sängyssä kahteentoista asti sitten vasta suihkuun ja vaateet niskaan ja tein äkiä loput koti tehtävät ja menin neljäksi portugalin kielen tunille. Sieltä siten kiertelin kaupoja ja ei siinä siten siinä päivänä enää mitään erikoista oikeen tapahtunukaan. Lauantaina saman lainen vitkutelu herätys ja sinä puoleen päivään asti loikoilin huoneesani tietokoneella ja siitä siten pyörimään kaupoihin ja tuli siinä mukaan muutaman tuliainenkin ja puolet tuliaisista pitäsi vielä hankia ennen takasin tuloa mutta onhan tässä vielä aikaa. Lopu päivä meni hunoeessa olessa. Sununtai on menny huoneessa kokonaan potien koti ikävää . Voikin olla niin ikävä suomeen et ei mitään rajaa. Mitään erikoista ei tänään tapahtunukaan.
perjantai 16. toukokuuta 2014
Torstai 15.5.2014
Aamu alko suhkot normaalisit jos ei yskintää lasketa. Töissä meni ihan hyvin. kaikki kyselivät että olenko jo terve ja kunossa. no en hän minä vielälää kään ole kunossa kauhee yskä koko päivän ollu ja nuhaa töiten jälkeen kävin hakemassa lopu kuun rahat ja sitten hakemassa vähän ruoka ja isten olen lopu ajan istunut vain ja koitanu levätä jonka seurauksena unohdin huomisen bortugalin tunin ja siihen kuuluvat läksyt jotka on tekemätä kerkeen huomenna ammulla tekemään.
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Tiistai-Keskiviikko 13.5.-14.5.2014
Molempina päivinä olen istunut sisällä menemättä töihin koska olen jälleen kipeänä mutta huomenna on varmaan jo sen veran parempi olo että voin mennä töihin. En tiiä mitäs tässä vielä sanoisin ettei jää taas kauheen lyhyeeksi. No ainakin on kauhee koti ikävä Suomeen, enkä olis uskonu et tuun koskaan kaipaamaan kouluun mut mä tosiaan kaipaan kouluun ja käsitöitä ja jopa kangaspuilla tekeemistä se on yksi hulvatomimista tavoista tehdä kangaita ja mattoja. Onneksi ei enää ole ku puoltoista kuukautta jäljellä ja sitten pääsen takasin kotiin.
tiistai 13. toukokuuta 2014
Maanantai 12.5.2014
Normaali työ päivän alku kahvinakutta töihin tosin nyt olo oli vähän huonoko yskiti niin että kurkustakin satui ja joka ikinen askel ja iso tömähdys tuntus tulevan jaloista virtana päähän joka satui pässä jomotuksena. mutta muuten töissä meni ihan hyvin mitä nyt jos ei muutamia hankalia tapauksia lasketa. töiten jälkeen meni ihan normaalisti.
Lauantai- Sununtai 10-11.5.2014
Mennyt taas pari päivää ilman kirjotamsita mutta eiköhän tämä taas pian saada päivä järjestykseen. Lauantaina päivällä ei oikeen tapahtunut mitään erikoista. Illala yksi vapa ehtoistyöntekiöistä halusi pitää meidän luona ilalisen koska lähtee pian pois hän estä on tullut minulle hyvä kaveri täälä. no hän siten tuli 6 ajoissa valmistamaan ilalista 21 tänne alko tulla ihmisiä jos oikeen muistan ei ollut kuin kymenen ihmistä ja pitii tulla kaheksantoista ihmistä ja näistä kaikista tunsin vain puolet no eise mitään hauskaa olis siinä kuultin epävireistä kitaran rämpytystä ja harmonikaa joka ei kuulostanut kovin hyvältä kelo siten läheni kahta kuvieraat alko lähtemään ja siivotiin paikat ja käytiin nukumaan, sunnuntaina ei siten oikeestaan tapahtunutkaan mitään erikoista normaalisti neljän seinän sisällä.
lauantai 10. toukokuuta 2014
Perjantai 9.5.2014
aamu alko normaalisti pitkään sängyssä makoillen ja no koko päivä oli ihan omituinen johtus ilan fadusta varmaankin. No kävelin siinä siten portugalin tunilel olin tunin etuajassa no eisiinä mitänä päätin käydä kaupassa hakemassa vettä ja kauppa oli kiinni sinä samassak u katosin kaupan näyteikunaa kävelin tolpaapäin, no mitäpä tuosta menin sitten portugalin kielen tunille ja oli oikeen mukavaa ja hauskaa. No takasin asuntoon kävelessä joutusin tekemään kunon piruletin et kerkesin väistämään pyöräiliän ja toisesta suunasta tulevan käveliän no siinä ei sit satunu mitään ja jatkoin matkaa sit ajatelin et nyt pääsen mutkita siän tän kaiken jälkeen ja no sieltä tuli sit joku kyselemään reiti ohjeita ja siin viahees ajatelni et mä en tunne paikoja kunolla vaan ne normalitp aikat enkä takuu varmana osaa neuvoo toista täälä joten päätin esitää tyhmää turistia ja sanoin vaan et tuolta kahvilasta kanataa käydä kysymään en tiedä paikoja hyvin, no mieshän meni sinne ja minä livahdin äkiä sisälle. Illalla mentiin sitten fadon oli kylä ihan mahtavaa ilalinen siinä syötiin ja kuuneltiin portugalilaista laulua kahden kiraran selostuksella vaikka piti olla 12 kitaraa mutta olikin vain kaksi m utta silti se kuulsoti ihan mahtavalta. kello tuli 2 ku tultiin takasin asuntoon ja muut meni sitten sieltä suoraan palehan mutta en minä jaksanut joten tulni takaisin asuntoon ja menin suoraan nukumaan.
Torstai 8.5.2014
koko päviä mein kuin yhtä hymyä ei ollu vaikuksia oli oikeen mukava päivä kokonaisuudesaan. Ilalla mentiin toivotamaan uus vapaaehtoistyöntekiä tervetuleeksi penichen tyyliin. ihan mukava uusi tulokas toista en tosin nähny mut kyllä mä senkni kerkeen vielä näkemään.
torstai 8. toukokuuta 2014
Keskiviikko7.5.2014
Aamu alko normaalisti aamukahvinkautta töihin. Lapset oli aika vilejä tänään en tiedä miten päin olisi ruoka pöydäsä pitäny olla et sai lapsen suuhun ruokaa, pää kävi ja kääntyili koko ajan mutta omat ongelmat siinäkin. vanhempien lapsien kanssa meni aika hyvin niiten kanssa ei ollu kauheeta ongelmaa. Päivällä koko luokka lauleskelivat jotaan portugalilaista lastenlaulua ja mä siinä sivussa katosin huvituneen ja en voinu olla hymyilemättä ja puoliksi nauraen sivussa se kuulsoti niin hauskalta miten se luokan valvoja vaihto ääntä jänästä matalasta kimeään ja matalaan ja siltä väliltä ja kädet heilutelen ja jalkoja heilutaen teki eleitä kerasaan hulvaton näky. Siinä sitten takaisin asuntoon päästyäni pesin pyykiä mutta ennen ku sain pyykit laitetua koneeseen pysähdyin kauhuisani katomaan pesukoneen lokeroa johon aineet laitetaan se oli kerasaan järkytävä näkönen en tieny olisko pitäny kirkuuku bisis vai vaan pyörtyy tramatisesti no en tehnyt kuitenkaan kumpaakaan vaan siivosin koko laatikon järkytävää miten voi päästää tolaseen kuntoon noinkin oleelisen kodenkoneen. No ei siinä mitänä sain sen siivotua ja pyykit pestyä huomenna kun tulen ne on varmaan jo kuivat ainakin toivon niin.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Tiistai 6.5.2014
Tänään aamulla olin vähän väsyny mutta siinä siten aamun mitaan piristyin. Töissä tunsin iteni todella hyödyliseksi. Mikä ei ole kauheen yleistä ollut mutta tänään oli selanen päivä et mul oli puhtia päivässä lasten hoitaminen suju ihan mutkita. Sain tänänä myös huomata että vaikka en osaakaan kunolla koko kieltä enkä ymärä kaikea enkä pysty puhumaan lapsille silti sain tänään itseleni vähän vastuuta jäin tuniksi yksin lastenkanssa ja jos joku kamala hätä olisi tullut olisin juosut naapuri luokaan hakemaan apua mutta ei tullut joten hyvä niin lapset ei aluksi totelut minua tipaakan johtuen siitä etten pystynyt sanomaan mitänä heille koska eivät ymärtäneet englantia joten sinä lapset riehuivat pitivät kamalaa meteliä jolaista luokan valvojat ei olisi hyväksyny joten huusin kovaa portugaliksi ei ei. No siitä ei ollut apua joten tein saman uudestaan ja huusin suomeksi että olkaa nyt jo hiljempaa eihän täläsessä mölyssä voi olla kukaan, lapset hiljenivät ja katos mua silai mitä sä sanoit me ei oikeen ymäretty siten piirsin paperille tiku ukon ja pöydän toisen paperiin kuvan jossa tiku uko otti askelta lähemäs pöytää ja toisella puolella istui pöydän vieressä kynä kädessä. lapset ymärsi onneksi vihjeen ja jatko töitään. töistä päästyäni odotelin bussia ja ku se tuli hypäsin kyytiin ja bussi kuski nainen tervehti portugaliksi ja vastasin siihen portugaliksi ja hän sit kysys portugaliski joka tarkota suomeksi onko kaiki okei ja vastasin siihen siten portugalisksi ja sain sitä siten bussikuskilta kehuja että olen hyvin opinut portugalia se on oikeen hyvä. Se sai päivään enemän kirkaamaksi ku se oli valmiiksi ja koko lopu päivä on menny ihan lejuen.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Maanantai 5.5.2014
Tänään aamulla olin rätti väsynyt ja laahustin kohti bussi asemaa. No aamu kahvi piristi kummasti. No aamu alko tosi hyvin ja kaikki meni hyvin. Kahvitauolla puhelin pääti hypätä maahan ja mennä osiin no ei siinä mitään puhelin kasaan ja takasin päälle mutta en siten huomannu laitaa puhelimen kellon aikaa oikein. Viis vuotiaiten luokassa meni oikein hyvin kunes mentiin kastelemaan kukasia ja yksi lapsista alko potkimaan ja läpsimään minua ja siitä siten hänelle sanoin ei ja ei autanut pistin seinään niin ettei lapsi voinu läpsiä eikä potkia ja päästin irti lapsesta kun hän oli rauhotunu ja lapsihan meni heti valitaman ja luokan valvoja tuli siitä valitaman ja lapsi virnuili vieressä ku voiton varmana no ei siinä mitään minä keskeytän valvoja ja haen toisen joka puhuu englantia ja keroin hänelle tapahtuneesta ja hän kertoo sitten toiselle ja siten valvoja pyytää minulta anteeksi ja alkaa torua lasta ja laspi on ihan nolona ja minun teki mieli alkaa virnuilemaan siinä vieressä mutta päätin vaan tyytyy äänetömään ja hymytömään hykertelyyn. Loppu päivä meni hyvin sitten oli välipalan aika ja siinä söin ja joinmvein asitat pois siten olin menossa istumaan takaisin lasten seuraan katsoin puhelimesta aikaa ja tajusin sen olevan väärässä koska se oli tulut vasta kolme ja ruokalan kelo oli puoli neljä ja onneksi luokan toinen ohjaaja siten näyti ranekeloaan ja kehotti minua lähtemään kotiin ja kiitin häntä ja lähdin odotamaan bussia päätin siinä mennä siten juomaan kupin cabutsiinon joka on täälä eritäin hyvää (riipuu mistä ostaa). No pästyäni takaisin asuntolan ja avetua tietokoneen ja laitetua puhelimen oikeaan aikaan jäin odotamaan kelon tulevan kuusi ja lähdin sitten jutelemaan Manuelin kanssa ensimäisen kuukauden vaikutelmista ja siitä sun tästä, olisin voinut kertoa enemänkin miltä minusta tuntuu mutta en tienyt sanoja joilla olisin voinu kertoa Englaniksi joten jutelu tuoki jäi 20 minutiin. No ei siinä mitään menin kaupan kautta takaisin asuntolaan ja lopu ilan olenkin ahminut kaiken näkemäni ruuan melkin. ja nyt käyn nukumaan ja odotamaan huomista. Hvää yötä kaikille lukioille!
Lauantai - Sununtai 3-4.5.2014
On taas menny muutaman päivän ilman kirjotamista mutta viikon lopuna ei tapahtunu mitänä kumalista istuskelin vain neljän seinän sisällä ja pohdiskelin itseäni ja mitä oikeestaan haluan tulevaisuudessa tehdä, kun tulin olin ihan varma mitä haluan ja kuka olen mutta nyt huomaan ettei se kaiki olekaan niin mustavalkoista. Joten päätin uudestaan alkaa pohtimaan itseäni ja mitä elämsäni haluan katsotaan saanko kesäkuun viimiseen päviään menessä asiasta jonkin sortin päätöstä.
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Perjantai 2.5.2014
Nukusin hyvin ja pitkään ei päivässä oikeestaan ollu mitään erikoista ainoostaan portugalin tunit oli siretty viidestä seitämään ei paha. Tunti meni oikeen hauskasti. Mitä kauemin täälä olen sitä enemän alan unohtamaan suomen kielisiä sanoja ja englanin kieli kuulostaaki paljon paremalta ku suomenkieli ja sain tietää että täälä ei koulussa opeteta Englantia mikä on jotenkini vähän outoa ettei opeteta.Mutta jokainen maa tavalaan. Muuten istuin neljän seinän sisällä ja katselin ohjelmia.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Torstia 1.5.2014
Vapaa päivä jonkun juhlan takai ilmesesti tääläkin juhlitaan jonkun sortin vappua ja no mitäs istuin kotona koska kaikki paikat on kiinni joten istuskelin neljän seinän siällä tehden portugalin kielen läksyjä joihin hukui enemän aikaa ku uskoinkaan, Mutta muuten ei ollu mitään erikoista mietiskelly paljon itseäni ja huomaan et tän ensmäsen kuukauden aikana olen alkanu muutmunaan erilaiseksi mitä olin kuukausu siten saa nähdä kuinka paljon muutkun kahden seuraavan kuun aikana.
Keskiviikko 30.4.2014
Aamu alko normaalisti aamukahvilla tänä aamuna istutiin ulkona juomassa kahvia ku yleensä istutaan sisällä ikunan vieressä juomassa kahvia nyt oltiinkin ulkona. Päivä alko hyvin ja jatku hyvin. Tänään en ollut aamua vauvojen kanssa vaan olin kaksi vuotiaitten kanssa ku ensin vauvojen hoitaja sanos et mee hetkeksi tonne katoo kahta lasta ja no tein työtä käskettyä ja jotenkiin siten jäin sinne ja se oli kivaa mutta varjo puoli huom! No ne on kaksivuotiaita mut se ruokailu käytös oli järkytävää vauvatki soi nätimmin ku se käsi oli koko ajan siel ruan joukossa ja sit sitä sai olla otamassa pois ja taas se käsi oli siel ruoka astiassa ja sit sitä ruoka oli joka puolella sitä oli pöydällä sitä oli latiala sitä oli vaateilla ja olin silaii ei hyvä luoja oikeestiko mis on käytös tavat vai eiks niit opeteta olenkaan mulle opetetiin pienestä pitäen ruoka tavat ankaralla opetuksella mut se sentänä meni päähän ja oon kiitolinen siitä mut nää lapset kyllä tarvii jonkun joka opetaa niille ruoka tavat. No ei siinä mitään menin sitä siten viis vuotiaiten luokaan ja ne oli ulkona leikimässä ja leikisin siten hejän kanssa ja sit oli kahvitauko menin senjälkeen takasin ja päivä meni oikeen kivasti ja lähdetiin siitä sit neljältä Ann-marin kanssa kävelemään kohti rantaa ja odotetiin sielä siten bussia ja mentiitn bussi asemalle ostamaan uudet busikortit ku vanhoista lopu ajot tai näissä on kuukauden ajot. Sitten Ann-mari lähti Luxenburkiin kotiinsa käymään viikoksi ja tulee tiistaina takasin ite siten kiertelin penichesä kaupoja ja ostelin muutaman tuliasen ja lopu päivän istuin siten hunoeesani ei siinä sit olu ku muutaman tunti ni oli taas nukumaan meno aika. Mutta sit siinä kelo lähen mystistä 23.00 me kutsutaan kelo 23.00 mystiseksi koska koskaan ei tiedä kuka haluaa lähteä ulos. no tänään oli semonen päivä ja lähdetiin siten juomaan ja kaiki muut oli vlamiina paarissa ja minä lityin seuraan siitä lähdetiin johonkini tapahtumaan missä oli joku dj mikä soiti sit hyvää portugalilaista tansimusikkia ja meno jatkus sielä kivasti ja kyl huomaa missä osataan juhlia. Täälä portugalissa näiten ihmiseten juhliminen on kyllä niin mahtavaa menoa et tämöset Suomalaiset jää ihan kakoseksi. Lopu ilasta Sinne tuli joku portugilainen pändi ja ilmesesti täälä iso nimi koska ku pändi asteli lavalle nousi suuri huuto ja kiljuminen ja porukka viliintys ihan tyysti meno senku yltys. No minä lähin siitä sit kolmen ajoissa nukumaan ja muut jäi vielä juhlimaan ja pitämään hauskaa pändin johdolal.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
Tiistai 29.4.2014
Aamu alko normaliin tapan kahvinkauta töihin. Vauvat oli tänään todella kiltisti kukaan ei itkenyt kamalasti ja oli oikeen mukava työskentely ilmapiiri. Ruokailun jälkeen olin normaalisti 3-5 vuotiaitten kanssa sieläkin meni oikeen riitosasti aika ku lapset oli ihania niinku yleensä miinus hunoot päivät. Asuntolaan päästyäni Ann-mari halusi näytää missä voin pestä pyykit ja samalla käytiin postissa tiedustelemassa onko tulut kumalekaan mitään postia eikä kumalekaan ollu tullut mitään. Siten kävelin takaisin asuntoon ja huomenna siten taas töihin ja toivon et on hyvä ilma että voi kävellä rantaa pitkin takasin asuntoon.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Maanantai 29.4.2014
Normilla aamukahvilla alotettu päivä. Koko päivä meni aika hyvin, vähän pitkästyti kyllä iltapäivästä mutta ei se mitään. Olin hyvällä tuulella tänään teki mieli kokoajan laulaa Lady Gaga-Poker face mutta en sitten viitiny ruveta lauleskelemaan. Töitten jälkeen meninkin suoraan asunolle ja ilemmalla siten rannalle kävelemään. On kyllä ihana pitkästä aikaa tuntea itensä näin eläväksi ja huoletomaksi. Rannalla kävelemisestä tulee täälä tapa joka iltainen kävely reitti. Meri ilma, auringonlasku , aaltojen kohina, ihana sametinen hiekka ja koko kokonaisuus on aivan ihastuttava.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Lauantai-Sununtai 26.4-27.4.2014
Molemat päivät on mennyt huoneessa istuen asunosta mihinkään poistumatta joten ei mitän erityistä mainitavaa täsä viikon lopussa. Mutta en halua jätää tekstejä lyhyeeksi koska lyhyitä bloggi merkintöjä voi olla muitenkin mielestä tylsää lukea, joten kerron vähän miltä minusta täälä tuntuu. Tällä hetkellä tunen itseni kuuluisaksi koska kaiki näytää pitävän minusta ja lapset ja aikuiset töissä pitävät minusta ja kun olin poissa kaikki kyselivät että koska tulen taakaisin töihin vai joko olen lähtenyt. Tykkään työskenellä nykyisessä paikassa koska kun olen suomesa esim koulussa tunen itseni varjoksi josta kukaan ei välitä eikä nää paitsi tietyt ihmiset lopuile olen kuin ilmaa. Tuola ihmiset yritävät komunikoida kanssani vaikka komunikointi on vaikeaa kun ei kaiki puhu englantia joten komunikointi ongelmia mutei se näytä ketään haitaavan. vaikka seisoisin ruoka aikana sivussa ohimenevä ihminen saataa katsoa minua ja hymyillä tai laskea kätensä hetkeksi olkapääleni joka tuo mukavan kotoisan olon töissä ja ihmiset on kohteliaita joten en tune olevani varjo tai ulkopuolinen tunen kuuluvani joukoon.
Torsta-Perjantai 24.4-25.4.2014.
Jääny taas muutaman päiväkirjotamatta. Torstaina normaali aamu aamukahvinkautta töihin. Töissä oli kivaa tänään koska kaikkilla oli hauskaa ja kukaan ei ollu kiukunen tosin lapset riehus niin että muutamaan lapseen satui mutta ei mitään vakavaa varmaan pieni mustelma mut ei se mitään,ilemalla sitten näytin Ann-marille ja Samile google mapin kautta paikoja suomesta paikoista joissa olen käyny ja Loimaalta muutamia paikoja. Siitä sitten lähdettiin juomaan "yhdet" ja siitä sit juotiin yhdet ja teguilat ja lähdetiin siten balehaan sielä juotiin lisää ja pidetiin kuuden hegen porukalla oikeen kunolla hauskaa. Sieltä tytöt siten lähti pyöräilemään takasin penicheen ku me pojat siten lähdetiin kävelemän kohti penicheä ja ku päästiin takasin asuntoon kelo oli muistaakseni jotaan vähän vaille viis suomen aikaan seitämänpintaan et ei matkaan meny ku joku puoltoista tuntia. Perjantaina potesin siten pientä krapulaa. Olin koko päivän vain huoneesani enkä poistunu sieltä mihinkään.
torstai 24. huhtikuuta 2014
ti,Ke 22- 23.4.2014
Tiistaina ei muistaakseni tapahtunu mitän erikoista. Normaali aamu, väsynyt ja olisin halunu jäädä nukumaan viel pariksi tuniksi mutta se ei nyt vaan onistunut aamu kahvinkautta töihin ja töissä sitten oli vilskettä ja vilinään että pääkin alko särkeä mutta se meni nopeasti ohi. Ekaksi aamula oli vauvat yksi vauvoista jonka nimi tais olla charlene no sehän pääti puklata kaiken ruuan minkä olin saanu syötetyä puklas kaiken ulos ja parkus koko ajan joka lusikalisen jälkeen tärykalvoja raastavaa kiljuntaa ja parkumisen sekotusta. No päivällä oli 3-5vuotiaat muksut niiten kanssa ei ollu kauheen vaikeeta paitsi et ne huusi kahta kovemin ja tapelivat ja joku aina itki ku toinen löi tyynyllä niin että toiseen satui. Löi rintaan ku toinen veti tyynyn alta piku juttut turhaa siitä lyömään. No töiten jälkeen kävin kotona vähän vaihtamassa kevyeempää päälle ja menin rannalle oli todella rentouttavaa ja kaunista meren äänikin oli todella kaunista kuuneltavaa hiekakin tuntui sametisen pehmeältä. Kävelin sielä siten paljain jaloin ranta aalokossa ja keräsin muutaman simpukan ja ihania piku kiviä. Hain sitteni llalla ruokaa ja kävin suihkussa ja nyt lueskelen tässä kirjaa ja odotan huomista
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Maanantai 21.4.2014
Aamulla heräsin aika väsyneenä mutta eise mitään sitä siten vaan töihin ja töissä meni aika hyvin vaikka ei kämpis olukaan töissä ku se oli josaan misä lienee olikaan. No töiten jälkeen menin katelemaan tuliaisia suomessa odotaville tutaville. muuten tänään ei tapahtunu mitän erikoista
Sununtai 20.4.2014
Aamulla herätyäni ajatelin että istun koko päivän vaan huoneessa liikumatta mihinkään. No päivällä sitten tultiinkin pyytämään oluelle no minähän sitten menin ja sielä siten juotin kolmet oluet ja tultiin sitten takasin ja lopu päivän olin huoneessa liikumatta mihinkään niinkun alunperin suunitelinkin.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Perjantai-Lauantai 18.4-19.4.2014
Täämä on erilainen bloggi merkintä tällä kertaa koska kumpanakaan päivänä ei tapahtunut mitään erikoista istuskelin vain neljänseinän sisällä ja koitaen parantua tästä kamalasta flunsasta joka ei vieläkään ole ohi sen veran kävin ulkona lauantaina että hain kaupasta syötävää pariksi päiväksi. Ei tässä oikeen muuta sitten olekaan kerotavana ainiin melkeen unohdin perjantain, ei ollut kieli opi tunteja tän pääsiäisentakia kun oli joku ihmeen juhla pyhä tai vastaava joten kaiki paikat oli kiinni, eipä tässä siten muuta.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Torstai 17.4.2014
Vapaa päivä !! Koska on joku pääsiäsi homma samoin huomenna. No eipä aamulla siinä siten mtiään erikoista tapahtunut. Päivemälllä kävin monessa eri kaupoissa ostelemassa kaikenlaista tuliaisia ja vähän itelekin tavaraa muistoksi täältä. No lopu päivä meni aika leposasti täälä istuskelessa asunossa. Illalla menin siten kahden muun ihmisen kanssa paarin ja piti mennä juomaan yhdet no siinä mentiin ekaan vastaan tulevaan baarin otaamaan muutama shotti sit mentiin paariin mis nää käy aina juotiin siinä sit pari pina colada ja yhdet tequilat ja siten lähdetiin Toiseen paikaan taksilla ja sielä siten otetiin uudet juomat ja ilta jatku oikeen mukavasti ku siirytiin siten vähänmatkan päässä ranalla olevaan paariin ja sielä oli kunnon meno käynissä musikki soi ja ihmiset tanssi ja nauro Tultiin sieltä siten takasin kelo oli muistaakseni jotaan 4 pintaan no kävin siitä sit suoraan nukumaan.
torstai 17. huhtikuuta 2014
Keskiviiko 16.4.2014
Ööö nukusin huonosti flunsantakia. Koko päivän makoilin ja istuskelin huoneessani ja yritin levätä ja sitten kämpist tuli ja lähdetiin siitä sitten kuuden aikana moikaamaan Manuelia ja sain Manuelilta sitten tomosen pienen paterintapasen pömpelin jonka ansiosta ei tarvitse nukua kymässä. No siitä sitten jatketiin matkaa Manuelinkanssa apteekiin ostaman minulle kurkuavarten strepfens imeskelytapleteja (telkarissa paljon mainostettu) ja jotaan mikä autaa pääkipuihin ja minulle tänne portugaliin oma puhelin liitymä jotta saan täälä muihin yhteyttä esim Manueliin ja kämpiksiin ja työpaikalle. No sitten olin muutaman tunnin täälä asunosa ja päätin lähteä syömään jotain, päätin mennä pitzzalle. No en oikeen sitten tienyt mitä kaiki täyteet oli joten otin iseltä vaan jonkun mikä kuulosti hyvältä no sain pitzzan jonka täyteet oli seuraavanaliset: Ananas,(musta)olivi,kana ja maggo. Oli kylä todelinen makuelämys, ensimäinen puoli oli hyvänmakunen toinenpuoli sitaas ei oikeen kunolla tahtonu mennä alas mutta söin väkisin koska en halunut jättää mitään lautaselle koska se olisi ollut epäkohteliasta joten söin kaiken ja join kupin kahvia ja lähdin takaisin asuntoon ja valmistaudun huomiseen päivään joka on muuten vapaa kun on pääsiäis joku juttu en oikeen tiedä mikä mutta selviää huomenna.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Tiistai 15.4.2014
Nukusin yön todella todella huonosti ekaksi oli vuoroin kylmä ja vuoroin kuuma. Herätys kello soi lämäytin sen nopeesti pois päältä koska se otti todella päähän ku joku olis ltöny vasaroilla päähän molemin puolin. No ei siinä mitään lähdin siitä siten sitkeästi mutta bussilla työpaikan lähelle normaalisti kahville päästyämme olo oli todella huono ja oli pakko lähteä seuraavalla bussilla takasin asuntoon. Loppu päivä menikin ihan leväten ja koitaen toipua tästä flunsasta vai mitä tämä ikinä onkaan.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Maanantai 14.4.2014
Nukusin huonosti. flunsakin tullut jostain. Aamulla lähin normaalisti töihin ja sitten bussi-asemalla mietisin että mihin pusiin pitää mennä ja siinä sitten yksi kuka odoti samaa pussia kertoi että tuo on se pussi mihin pitää mennä ja pääsin hyvin työ paikalle perille, niiskutelin sitten koko päivän. Töitten jälkeen Menin siten suoraan odotamaan bussia siinä siten vartia yli neljän meni yks bussi ja ajatelin että ei perse olikse nyt toi millä piti mennä takasin penichen mutta ei oneksi ollut sieltä sitten tuli normaaliin aikaan bussi. pääsin sitten hyvin takasin asuntoon. Loppu päivä meni leväten ja toivoen että olo paranee huomiseen menessä toivotaan parasta ettei tarvii mennä kipeenä töihin.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Sunnuntai 13.4.2014
Nukusin pitkäään vähän huonisti vaan. Tänään ei oikeestaan tapahtunu mitänä erikoista mainitavaa. Iski vain kauhee koti ikävä tuntuu ku olisin ollu täälä jo monta kuukautta vaikka en oo ollu ku puoli kuukautta pois kotoa. No kyllä mää seuraavat 78 päivää kestän täälä ja tää on mukava paikka mut nyt ku oon vähän flunsassa niin ei oo kovin kiva olla täälä ja huomenna taas töihin kunpa tää olo tila olis kaihkonu huomiseksi ettei tarvii mennä niiskutellen hoitamaan lapsia.
Lauantai 12.4.2014
Aamulla olisin nukunu hyvin ja pitkän mutta tänään oli surffaus tapahtuma joten herätiin aikasin. Mentiin sitten tapahtumapaikalle ja sieltä autoilla rannalle ja laitetiin märkäpuvut päälle oli muuten aika vaikee laitaa semosta ihon myötäistä pukua päälle Sai oikeen tehdä töitä et sai puvun päälle. Jos joku kokematon sanoo et surffaus on helpoa niin neuvo hälle älä ikinä sano et surffaaminen on helpoa jos et oo kokeillu se oli vaikeeta, vaikeinta koko surffauksessa oli se ylösnousu siinä laudalla ja se tasapainon löytäminen siinäku nousi ylös seisomaan siihen laudalle, No monen putoamisen ja kaatumsien jälkeen koko tunin aikana pääsin kerran pystyyn kunon aalolla vähäksi aikaa ja valtas se tunne ku pääsin pystyyn ja näin kaikien ylätyneet ilmeet ja ohjaajien taputukset tuli voitaja fiilis vaikka se olikin sen muutaman sekunin hetken fiilis se jäi koko lopu päiväksi. Mutta täälä tää vesi on niin suolasta et se maistuu kamalalata mä nielin sitä vettä oikeen kunolal sen tunnin aikana ja tuli siinä yhdessä kohtaa yrjömis reaktio oneksi ei tullut ulos olisi ollut kamalaa siten kenenkään ola sielä vedessä. Surffaaminen onhauskaa, aluksi mietisin mitä järkee tämösesäkin oikeen on mutta ei siinä mitänä järkee ookaan se vaan on hauskaa ja kiva harastus harmi ettei suomessa oo tätä mahdolisuutta pästä surffamaan jos olisi muutaisin lähelle sitä paikkaa. No lopu päivä meni aika lepoisasti rentoutuessa ja taisin siinä surfatessa vähän loukata potuvarpaani kun illalla kävin suihkussa,ni huomasin että potuvarvas oli paika paikoin sinertävän liila ja punanen ja turvoksissa ja aika kipee mutta katson varvasta huomenna uusiksi ja jos se pahenee niin menen siten jutelemaan Manuelinkanssa jatko toimeen piteistä. No katson asiaa huomenna uudestaan.
Perjantai 11,4,2014
Aamulla nukuin pitkään ja istuskelin sängyllä lukien Rick Riordanin Olympoksen Sankarit 3 Athenen Merkki. Hyvä kirja suositelen lukemaan kaikki aikasematkin on hyviä. Hyvä kirja sarja. No kävin siten kaupassa siinä aikaa kulutaessa, kun odotin että voin mennä portugalin kielen tunnille, joka oli tälläkin kertaa hauska huomasin että näinkin lyhyeessä ajassa olin unohtanut muutamia suomenkielisiä sanoja jotka tiesin englaniksi ihan puhtaasti mutta suomeksi en muistanut joten kirjotin sanan englaniksi ylös ja käytin siten google kääntäjää. Joten kanataa ulkomailla olessa myös puhua itsekseen omalla äidinkielellä jos on näinkin kauan. No ei siinä mitään tuli kasa kotiläksyjä taas mutta ne oli helpoja tein ne heti kun pääsin takasin asuntoon lopu päivän istuinkin sitten taas huonessa jutelen ystävile ja perheele ja samalla kuunellen musikia ja lukien. Illalla kello oli täälä 20.13 ja suomessa 22.13 kun lähdin kävelemään tuonne yhteen Penichen nähtävyyksiin joka on kaunis paikka. sine menee silta kalion reunan luokse josta aukeaa kaunis merinäköala sielä seisoskelin ja otin muutamia kuvia ja lähdin siten kävelemään takaisin asunto kohti päätin siinä samalla ottaa muutaman katu kuvan jotta suomalaiset näkee kumoiset ihanat kadut täälä Penichessä on muuten ihanan rauhalista iltaisin ja ei päivisinkään mitkään ruuhkaisat kadut ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)